Metsän tyttö

Parasystävä kirjoitti blogissaan ihanan kirjoituksen
En linkkaa sitä tänne,
sillä hän haluaa pitää bloginsa salassa
Saatan lainata muutaman kauniin sanan
(luvalla vain)

Hymyilen, kun ajattelen metsää
Varhaislapsuuden metsää
pohjoisen matalaa mäntymetsää
Lapsuuteni metsää
vehreää ja kivikkoista (ja mahtavia kallioita)
Nuoruuteni metsää
Rakasta Maisemaa,
jonka puolesta pelkään kovin

Minulla vahva side
lohtu
turva
rauha
ikiaikainen viisaus
ja henkien läsnäolo

Lapsuuteni ja nuoruuteni
asuin metsässä
Lapsena kuljeskelin tuntikausia
ja kerroin itselleni tarinoita ääneen
hevosesta, joka pelastaa eläinkunnan
pieniä eläintarinoita
kaikkea taikaa
Metsä oli minulle rakkaus ja syli
uteliaisuuden lähde

Muutimme (ja kasvoin hiukan)
ja sain uuden metsän
Ääneen en enää kehdannut jupista
mutta pääni sisällä kerroin seikkailutarinoita
Ja vähän myöhemmin rakkaustarinoita
joissa ihastukseni olisi minun


Metsän taikapiiri ympäröi
ja minulla oli hyvä olla
olin vahvassa yhteydessä johonkin korkeampaan

Kun isäni (joka oli metsäfriikki) kuoli
hain turvaa metsästä
siellä piilossa oli helpompi itkeä
Isän edellisenä päivänä tekemässä majassa

Rakastin metsän kauneutta
kiviä
kallioita
sammalia joiden päällä sai levätä
hiljaisuutta
lintujen ääniä
sitä rauhaa, jonka sieluni sai

Vaeltelin päämäärättömästi
juttelin itseni kanssa
ja metsä oli minulle läsnä

Se kaikki katosi
kun aikuistuin
ja muutin kaupunkiin

Haluaisin kovasti
vaan panee niin kovasti vastaan
Mennä vaeltamaan metsään (ihan mihin tahansa)
Kokea se yhteenkuuluvuuden lämmin tunne
turva ja mielikuvitus

Minun mielikuvitukseni on kahlehdittu
lääkkeillä
ja jollain tasolla minua ahdistaa

Mutta olen päättänyt tehdä ekskursion lapsuuteni Rakkaaseen Maisemaan