Uni joka on ilmiselvä

Lapsuudenmaisema

Aina niin ilmeisesti kertoo muutoksenpelosta
Tällä kertaa (yleensä metsät on hakattu ja rakennettu täyteen rumia taloja) muuttumattomana
Ja minä itken ikävää
Itken niin katkerasti, että herään oikeisiin kyyneliin

*Rakas Lapsuudenmaisema
Kotitalo, jonka ikkunasta katson sisään
Siellä asuu uusi perhe
mutta kaikki on kuin silloin ennen

Mielessäni rukoilen Emosta:
Osta takaisin Kotitalo!
Anna takaisin Lapsuudenmaisema!
Palauta kaikki ennalleen!

Vaikka tiedän, etten saa niitä

Siksi juoksen itkien pois
enkä katso taakse*

Koulu loppuu,
luokka hajoaa
Mietin sitä tänään kun tulimme autossa kotiin

Ja kuinka en saa sitten itkeä, kun todistuksia jaetaan
koska tiedän kokemuksella,
että siitä ei tule loppua
Joka kerta, kun tulee mieleen, että tämä on lopullista
ei ikinä enää olla yhdessä luokkana,
alan uudelleen itkeä

Lopullisuus on asia, mitä en kestä yhtään