Itsetutkiskelua metabloggauksella
Ja koskapa haluan kehittää positiivisuutta itsessäni listaan 5 asiaa, joissa olen hyvä
1. Olen hyvä tulemaan toimeen ihmisten kanssa
En toki tiedä, mitä selkäni takana puhutaan ja onko tämä muiden totuus minusta. Oma kokemukseni on, että tulen tarvittaessa toimeen kenen kanssa tahansa. Olen mukautuva, kameleontti ja aidosti kiinnostunut ihmisistä.
Varsinkin mielenterveysongelmaisten parissa olen tutustunut varsin erilaisiin ja erikoisiin ihmisiin ja joutunut/päässyt mukaan sellaisiin tilanteisiin, joista (miten tämän nyt muotoilisi?) terve ihminen saattaa vain lukea/nähdä TV:stä. Ja aina olen pärjännyt.
Pelottavin tilanne on ehkä ollut, kun olin niin (sairaan ja siksi) äärimmäisen väkivaltaisen ja täysin arvaamattomassa psykoosissa olleen ihmisen kanssa osastolla, että häntä seurasi jatkuvasti viisi mieshoitajaa (kokoa tällä miehellä oli varmasti 190cm ja 120kg). Hyvin tulin juttuun hänenkin kanssaan. (Äh kun tuntuu vaikealta kehua itseään)
Olen nähnyt sekaisin olevia ihmisiä ja ollut itsekin niin pihalla, etten edes muista suurinta osaa (luojan kiitos) mutta tämä herra oli oikeasti todella pelottava. Mutta minulle hän oli hyvin ystävällinen ja kun pahimmasta tokeni, niin jopa herttainen.
Tuo nyt jonkinlaisena esimerkkinä (no perse, että on vaikeaa!)
2. Olen hyvä olemaan yksin
Nautin yksin olemisesta eikä minulla ole koskaan ollut ongelmaa olla (fyysisesti) yksin. Tarvitsen yksin olemista ja omaa rauhaa varsin paljon.
Tosin huomaan nyt, kun Elämänjakaja oli poissa ja vietän 7-8 tuntia päivässä harjoittelussa samassa huoneessa/kopissa Taivaansilpojan kanssa, että yksin olemisen tarve on vähentynyt ja nautin toisen kanssa olemisesta paljon enemmän kuin ennen.
Vielä viime syksynä en olisi kestänyt tämän harjoittelun kaltaista tiivistä yhdessä oloa (olemme aivan koko ajan yhdessä) montaakaan päivää mutta nyt se ei tunnu kuin ihan silloin tällöin rasittavalta (Taivaansilpojainen on varsin puhelias eikä juurikaan keskity minun puheeseen), mikä nyt on täysin luonnollista.
3. Olen hyvä muistamaan asioita (mutta vain jos pystyn keskittymään)
Psykologisissa testeissä muistini oli huomattavasti normaalia parempi, mitä ei ihan heti ehkä uskoisi. Keskittymiskykyni on alentunut sairauden jälkeen jonkin verran ja olen aika hajamielinen varsinkin jos olen stressaantunut
Tässä kohtaa pyydän ystäviltäni kärsivällisyyttä kanssani: jauhan samoja juttuja ja joudun muodostamaan itselleni tarkkoja suunnitelmia päivän kulusta ja hokemaan niitä. Arvaan, että ainakin Taivaansilpoja on suunnitelmien hokemiseen hiukan ärsyyntynyt, koska se kuulostaa hänen korvissaan varmasti siltä, että tarkoitan häntäkin enkä luota.
Tarvittaessa muistini on erittäin tarkka ja, kun skarppaan muistan valtavan määrän asioita, ihmisiä, tehtäviä...
Esimerkkinä tästä: olin harjoittelussa leikkausosastolla ja mukana useammassa leikkauksessa passarina. Osaisin vieläkin (tästä aikaa kuusi vuotta) tarvittaessa leikkaamaan suonikohjut (ja sehän on siis kirurgin homma). Olin niin tarkkana leikkauksessa, kuuntelin ja seurasin miten kirurgi sen tekee, mitä välineitä hän käyttää, mistä aloitetaan, millaiset viillot, poistetaanko koko vena safena magna vai vaan pienempiä ongelmia jne.
No joo... mistähän se johtuikaan, että sairastuin? sressasinkohan pikkuisen?
4. Olen hyvä sisustamaan (Tosin tämähän on makukysymys)
Minulla on varma maku ja olen esteetikko, nautin kaikesta kauniista.
5. Olen hyvä maalaamaan
Tämä on se kaikkein vaikein sanoa, kun pelkään uskoa siihen. Mutta näin ainakin haluan ajatella. Olen kehittynyt kahden vuoden aikana merkittävästi ja idean tullessa, luotan siihen, että pystyn sen toteuttamaan
*******
Tällainen itsekehuskelumeemi oli se ja siirän vastuun seuraaville
Ainakin Tearcandy voisi vastavuoroisesti tehdä tämän ja ihanainen Lordi