Olipa ällöttävä tilanne tuo eilinenOli ihanaa ystävien kanssaja sitten tollainen pervo käy käsiksiHyi vittu!Lyöminen ei ole puolustettavissavaikka ei sitä ällötystä se sattunut vaan lähti virnuillen ulos.Oli kyllä häiriöllinen oloällötti ja suututtirajojani rikottiin oksettavalla tavallamutta olin senverran humalassa, etten ehtinyt ajatella pidemmälle vaan jysäytin äijää rintaanNyt vaan unohdan koko jutunja välttelen kaikenmaiilman kusipäitä
Jotain mitä en uskonut itsestäni
Ja lupaan itselleni:
tähän en palaa enää koskaan
Annan negatiivisuuden mennä
Minh kysyi
voisinko koskaan lyödä toista
Vastasisin
etten voisi,
jollei joku kävisi päälle
Tänään yksityisyyttäni loukattiin
(tämä tuntuu niin pahalta, ettei ole oikein sanoja)
ja löin
Narikkajonossa
rintoihin
alapäähäni kolmesti
Ja löin takaisin
Löin rintaan sitä miestä
Miestä, joka oli tuntematon
joka satutti minua fyysisesti enemmän kuin kukaan koskaanOlen hiljaaeieiei sanoja unohdaunohdaunohdaunohdaunohdaunohda
Ikävä jo nyt
Voi ystäväni, Parasystävä ja SuuriSydänrakastan teitä niin!Ja luokkaniEi ole sanoja kuvataTulen ikävoimään teitä elämäniTori Amos,jota kuuntelen nyt tuo mieleeni erään LuokkaihmiseniAinoa, jonka kanssa on ollut vaikeaa tulla toimeenrakastaa Tori AmostaJa ikävä lyö minuaJo nyt
Lisää kysymyksiä :)
Ilmestyi lisää kysymyksiä
Kiitos Minhille kehuista ja kysymyksistä! Tulen luoksesi kyselemään :)
Ja ihanainen Raivoruhtinas, ihqu nähdä sinua täällä! Tulen blogiisi kurkistelemaan
Minhiltä:
1.Mikä on suurin intohimosi?
Suurin ja ehkä ainoa intohimoni on maalaaminen. Se on suurin rakkaus ja pakkomielle. Vie mukanaan mahtavaan flowhun. Johonkin ihan toiseen todellisuuteen
2.Suurin syyllisyytesi?
Nykyisin minulla on ihan uusi näkemys, jossa syyllisyydestä pyritään eroon meditoimalla (joojoo huuhaata mutta toimii) ja erilaisilla mantroilla. Jotain pieniä on vielä käsittelemättä mutta noin yleisesti ottaen en kärsi juurikaan syyllisyydestä
3.Valehteletko? Jos, niin miten(valkoiset valheet, tarinoiden väritys, itsekorostus, toisten ihmisten hämmentäminen tai pelottaminen, patologinen valehtelu)?
Vähän valehtelen pienissä asioissa. Pyrin rehellisyyteen mutta välillä lipsahtaa. Lähinnä vähättelen asioita kuten unilääkkeitten käyttöä. Ja piilottelen ogelmia kuten tuo bulimia
4.Voisitko käydä väkivaltaiseksi, olla ensimmäinen lyöjä? jos, niin millaisessa tilanteessa?
En usko, vaikea kuitenkin sanoa, kun Luojan kiitos en ole joutunut väkivaltaisiin tilanteisiin. Jos joku kävisi kimppuun niin varmaankin puolustautuisin jotenkin. Viimeiseen asti välttelen tilanteita, joissa on väkivallan mahdollisuus
5.Onko sairautesi siunaus vai kirous? Perustelut?(henkilökohtainen, mutta ajattelin, että vastaisit, koska olet kirjoittanut siitä tänne kuitenkin)
Kiroukseltahan se silloin sairaana tuntui. Mutta nyt ehdottomasti siunauksena. Sairaus näytti minulle, mitä oikeasti haluan elämässäni tehdä ja vei minut taidealan opintoihin. Terveenä ollessani olisi varmasti vaki työssä jossain sairaalassa ajautumassa burn outiin. Eikä ole oikein minun mieleinen vaihtoehto. Vastaus on siis siunaus :)
6. Miten joku toinen ihminen saa sinut helpoiten tolaltasi?
Kaikki sairauteeni liittyvä asiat pahoittavat mieleni ja juoruilu
Raivoruhtinas
1. Luettele 3 tärkeintä asiaa mitkä olet Cosmopolitaneja lukemalla oppinut.
1. lehti on ällöttävä vääristymä ihan kaikesta 2. seksiseksiseksi ja mitään muutahan ei ole 3.Että sitä ei itseään arvostavan ihmisen kannata lukea
2. Jos Cosmopolitan ja Demi tappelisivat, kumpi voittaisi? Miksi?
No Cosmowoman sen voittaisi: naisi Demin tajuttomaksi
3. Mikä taiteenlaji (kuvataide-, performanssi-, musiikki- jnejne.) on sinulle mieluisin, millä tavalla ja miksi ?
Kuvataide ehdottomasti. Maalaaminen on intohimoni. Tämän vasta oikeastaan vuosi pari sitten löysin ilmaisukanavakseni. Nautin maalaamisesta syntisen paljon
4. Jos saisit valita yhden yliluonnollisen kyvyn, minkä vaan, niin mikä se olisi?
Selvännäön kyvyn, haluaisin nähdä henkimaailmaan
5. Kuka on mielenkiintoisin julkkis ja miksi? Entä turhin?
Turhimmat julkkikset on Baari sarjassa. Toisaalta samaisessa sarjassa on myös kaikkein mielenkiintoisin hahmo Mira. Hän on älykäs, empaattinen ja oman tiensä kulkija
6. Mikä sana näistä miellyttää eniten ja miksi :
liekehtivä
varsieväkala
kolmikulmakuutio
nenämakeinen
aluskasvillisuus
Valitsen nenämakeisen: herkullinen surrealistinen sana
Kiitos! Oli ilo vastailla! Lisääkin saa kysyä :)
Minulle minulta
Miten kertoisin rankoista vuosista, jottet pelästyisi?Ihan varovasti vai suoraanOlet niin rakastunut ja onnellinenenkä henno sitä rikkoaElä se täysillä, nauti rakkaudestasiSe tulee olemaan muistoissasi aina ensirakkausTiedät kyllä milloin on aika poistuaja ehkä tekisit sen ennemminEt kuole siihen vaikka luuletEt kuole moneen muuhunkaanEdessäsi on vaikeita aikojahyvinkin rankkojaMutta sinä selviät niistäSinä, ihmeellinenselviät mistä vaanÄlä sure yksinhae apua, sinua kuunnellaan kylläJa vaikka pelkäätkinniin olet kaiken avun arvoinenJoskus on hetkiä, jolloin kuolema on haasteellisempi kuin tuskainen elämäÄlä kuuntele sitäkuolemaa älä kuuntele koskaanSillä, rakkaanisillä sinä päivänä kun täytät kolmekymmentäElämä muuttaa suuntaa kokonaanja kaikki mitä teet onnistuuMuista kun kymmenen vuoden päästäkeväisenä päivänä seisot koulusi tupakkapaikallasanot ystävillesi siinä"minä elän elämäni onnellista aikaa"
Jäi kesken tuo edellinen pohdinta
ja jatkan sitä joskus
Mutta nyt muuta
Luin Cosmopolitania (yäk) viikonloppuna kahvilassa istuessani
ja siitä sekä Lord Boredomin innoittamana
seuraava kirjoitus
aikakoneella 10 vuoden taakse
Miehistä
Olen seurustellut neljästitai no viidesti, jos lasketaan kolmen viikon psykoottinen suhde kesältä 2001Ihana mies oli hän mutta me molemmat psykoosissa, joten se oli kummallisin ihmissuhde, joka minulla on ollutNeljä täysin erilaista miestäAbsintti, ensirakkauteniitsekeskeinen muusikkoja minulla oli paha olo hänen kanssaanNeljä vuotta yhdessä, kihlattuinaLävistettyLempeä duunari, äidin poikajoutui todistamaan sairauteni alunjätti minut sairaalaan ja murskasi unelmankauniista kodista ja lapsistaRumpalipoika, kultainen ystäväJoutui ikeeni alle eikä jaksanut rakastaaEnkä minä voinut lakataviilsin ranteeni auki, heitin kristallilasin seinäänolin niin tuskassaElämänjakaja elämänijakajarakkaani ja ystäväni, onniOuto tyyppi, nörttiviisi vuotta rakkauttaMinulla on ollut onni saada jakaa elämääni heidän kanssaanElämä on ollut erilaista jokaisen kanssaEnkä minäkään ole ollut samaRumpalipoika, sieluni toinen puolikasOn niin rakas, että ystävyydemme kantaa molempien seurustelunRumplipoika rakkauteni Sinulle haluan kaiken maanpäällisen hyvän!
Kysymyssaldoa
Voi kiitoksia kovasti kysymyksistä Piilo, Lordi, ja Ninni.Tuli niin hyvä mieli :)Onko sinulla Piilo omaa blogia, johon voisin mennä kyselemään vuorostani?Piilo:1. Jokin blogi josta pidit mutta joka on jo loppunut? Blogisanomien loppumista olen harmitellut. Ja aikoinaan tuon Tylsyyden multihuipentuman, mutta sehän sitten ilokseni jatkuikin :) Ja ehkä kaikkein eniten harmittelen SieluniVeljen bloggaamisen lopettamista. Se, kun oli ainoa kontaktini häneen2. Onko rakkauden tunnustaminen sinulle vaikeaa? Ei paitsi Emoselle. Muuten kerron hyvinkin herkästi ihmisille, joita rakastan, rakastavani heitä. Mutta Emoselle en kykene, eikä hän kykene sanomaan sitä minulle. Pari kertaa olen laittanut teksti viestillä "olet rakas" mutta siinä se sitten onkin3. Paras rentoutumiskeinosi? Meditoiminen: mielen tyhjentäminen, lihasten rentoutus ja kauniiden ja mukavien asioiden visualisointi. Nykyään pystyn näköjään lääkitsemään ahdistuksenkin tällä ja se on melkoinen parannus entiseen4. Mikä on parasta kotikaupungissasi? Helsingissä siis (Asfalttikaupungista onkin vaikeampi sanoa :P ). Kauniit rakennukset, meri, se, että aina on ihmisiä jossain5. Juotko paljon alkoholia? Asfalttikaupungissa ollessani en ollenkaan. Helsingissä tulee juotua silloin, kun olemme ystävien kanssa jossain. Silloinkin neljä olutta ja olen humalassa. Neljää enempää enempää en juo (paitsi viimeksi meni viisi ja olinkin ihan silmälläni, heh) 6. Minkä uskot blogissasi erityisesti viehättävän lukijoita? Kääk... Ennen ajattelin sen olevan tuhannet mielialan vaihtelut mutta nykyään en oikein tiedä. Blogilistan mukaan minulla on neljä lukijaa mutta taitaa teitä olla muutama enemmän :)Lord Boredom:1. Onko sinulla moraalisesti, tai jopa lain mukaisesti, arvelluttavia seksifantasioita? Moraalisesti tai lain mukaan... Ei ihan taida olla (olen tylsä :D ) Fantasioiltani olen jotain bi:n ja lesbon väliltä mutta eipä se ole kumpaakaan kysytyistä2. Jos uskallat kertoa, niin millaisia ne ovat? Vaikka olenkin heterosuhteessa, fantasioin pelkästään seksistä naisen kanssa ja nimenomaan minä tekevänä osapuolena. Näin on ollut aina ja murrosiässä minulle oli itsestään selvää, että olen lesbo, mutta enpä sitten kai olekaan... Nykyään ajattelen olevani yläpäästä hetero ja alapäästä lesbo. No joo mutta taisi tulla vastaus kysymykseen3. Kuinka vanhana olit ensimmäistä kertaa juovuksissa? Ihan ensimmäistä kertaa olin humalassa vahingossa alle kouluikäisenä, kun joulupöydässä saimme Kultasiskon kanssa (pienet) lasilliset viiniä maistiaisiksi. Meillä ei muuten juotu alkoholia oikeastaan ollenkaan. Isä oli toipunut alkoholisti (absolutisti siis) mutta toi joskus pullon viiniä Emoselle. Ihan oikeasti humalassa olin lukion ekalla luokkaretkellä laivalla ja se oli varsin villi fiilis silloin. Olin siis melkein 17Entä koska aloitit polttamaan tupakkaa? (Miksi?) Kuinkas monta kysymystä sitä oikein kysytään :p Ensimmäisen kerran maistoin tupakkaa kolmetoista vuotiaana mutta varsinaisesti polttamaan aloin vasta 19-vuotiaana. Typerintä mihin olen ikinä ryhtynyt ja koukussa olen. Miksi? Kaikki silloiset ystäväni polttivat ja lukiossa tuli heidän kanssaan hengatessa tupakkapaikalla aloitettua itsekin. Varsin vähitellen mutta, kun aloin seurustella ensimmäisen poikaystäväni, Absintin, kanssa se sitten lähti käsistä4. Mikä saa sinut ihastumaan/rakastumaan mieheen? Apua, miten sen määrittelisi... Tietynlainen viattomuus, kokemattomuus ehkä jopa kömpelyys ja kiltteys. En kuulu niihin, jotka rakastuvat renttuihin. Vaan arvostan ylikaiken herkkyyttä ja lempeyttä. Kykyä puhua tunteistaan ja ymmärtää minun tunteitani. Ihanne mieheni on nörtti. FC Nörtit sarjan maalivahtikohan se nyt on? Sellainen pitkä ja vähän tukeva, ruskea tukkainen. No joka tapauksessa hän on minusta aivan ihana :) Pituus ei kyllä minulle ole mikään kriteeri, olen itse pitkä mutta kaikki seurustelukumppanini ovat olleet minua lyhyempiä (ja nuorempia)5. Onko Internetin tiedät-kyllä-mistä vertaistukipaikoista sinun mielestäsi enemmän hyötyä vai haittaa? Perustele. Silloin kun olin huonossa kunnossa, sain paljon apua vertaistuesta ja näistä kyseessä olevista paikoista. Sitten kun aloin olla hyvässä kunnossa, niistä oli enemmän surua. Joka kerta, kun luin itsetuhoisia tekstejä samaistuin niihin ja ne vetivät mukanaan. Eikä sieltä muutenkaan sitten enää jotenkin saanut mitään. Lisäksi ainaiset riidat, joita oli ihan jatkuvasti herättivät minussa liikaa agressioita. Siitä alkaa olla vuosi, kun olen niissä viimeksi vieraillut ja täytyy sanoa, etten kaipaa yhtään (muuta kuin muutamaa hyvää tyyppiä). Sanoisin niin, että sairaalle enemmän hyötyä mutta paranemisprosessissa olevalle haittaa6. Millaisia blogeja seuraat? Mikä tekee blogista kiinnostavan? Seuraan blogeja, jotka herättävät minussa tunteita. Erityisesti minua kiehtovat voimakkaat persoonat, jotka saavat paljon kommentteja ja vastaavat niihin (keskustelevat lukijoidensa kanssa). Ninni1: Käytätkö parfyymia? Kyllä käytän. Nimeä en muista eikä sitä lue pullossa (on jotain Givenchyn eau toilettea). Mieluiten käyttäisin Diorin J'Adorea mutta se loppui eikä ole rahaa ostaa uutta, dääm2: Mitä ruokia et halua syödä? En syö sisäelin- enkä veriruokia. Enkä juurikaan punaista lihaa3: Mikä on ensimmäinen väri joka tulee mieleesi? Punainen4: Minkä kirjan luit viimeksi? Viimeaikoina olen lukenut paljon henkistä kirjallisuutta ja nytkin on kesken Diane Dreherin "Henkiseen Eheyteen"-kirja (kertoo taolaisuudesta)5: Kuka ihminen on viime aikoina motivoinut sinua taiteen tekemisessä ja miksi juuri hän? Ystäväni Parasystävä ja SuuriSydän. He uskovat minuun ja kannustavat, silloinkin kun itse en usko (kiitos ystävät siitä, se merkitsee minulle valtavasti <3>
6: Minkälaista taidetta aijot tänä vuonna tehdä? Hmm... Nyt elämän täyttää tuo opinnäytetyö ja kaikki luovuus menee siihen (niin kuin pitääkin). Mutta sitten kesällä, kun heittäydyn vapaan taiteilijan elämään niin omistaudun maalaamiselle. Sain juuri valmiiksi pitkäaikaisen maalauksen, jossa on henkitorvi ja varmaan jatkan samalla anatomiaa tutkivalla linjalla.
Mahtavia kysymyksiä! Jokaiseen olisin voinut vastata kokonaisella postauksella ja ehkä kirjoittelenkin joistain aiheista lisää
Kiitos paljon!
Haaste lukijoille (Lord Boredomilta)
Laitan tämän nyt silläkin uhalla, että tulee paha mieli, jos kukaan ei kysy mitään.HAASTE: Kysy minulta kuusi kysymystä. Ei seitsemän tai viisi, vaan kuusi. Sillä ei ole väliä, kuinka turhia tai omituisia kysymykset ovat - kysy ne joka tapauksessa. Liitä tämä sen jälkeen omaan päiväkirjaasi ja katso, mitä sinulta kysytään.
Jotain kevyempää, jotta itketys lakkaa
Norsuneidiltä tällainen poikaystävämeemiKuka? - Elämänjakaja ♥Silmien väri? - SiniharmaatHänen syntymäpäivänsä? - 17.4 eli viime maanantaiNimipäivänsä? (älä lunttaa) - Marraskuun lopussaLempivärinsä? - Sininen ainakin viimeksi, kun kysyinLempiruoka? - KiinalainenLempi juoma? - Taitaa tällä hetkellä olla 7up freeInhottavin ruoka? - On niin nirso, että aika moniEntä juoma? - KaljaHänen mielestään paras bändi? - U2Entä biisi? - Ei mitään havaintoaHänen lempivaatteensa? - Töissä tykkää käyttää pukua ja krakaa, vapaalla sellainen vihreä neule, jonka sai Emoselta joululahjaksiOmistaako hän sarjakuvahahmo-alusvaatteita? - EiKuuluuko hän johonkin seuraan/järjestöön tms...? - EiHänen paras ystävänsä? - Kuulemma minä (eix oo söpöö )Ensirakkautensa? - Ala-asteella joku tyttöJos hänella on sisaruksia, tiedätkö heidän toiset nimensä? - Elämänjakajalla on veli Sieluniveli ja kyllä tiedän hänen toisen nimensäONKO HÄN KOSKAAN: -ollut liikenneonnettomuudessa? - Ei tietääkseni-kokeillut/käyttänyt huumeita? - Ei-menettänyt perheenjäsentään/läheistään? - Kyllä rakkaan vaarinsaENSIMMÄINEN: -koti? -Hän on asunut koko ikänsä tätä asuntoa ennen Kotitalossaan (olen kade)-känni? - Elämänjakaja on ollut lähestulkoon aina absolutisti mutta olisiko se nyt ollut yo-juhlissa, kun oli jopa sammunut-työpaikka? - Perheensä yrityksessä NYKYINEN: -tyttö-/poikaystävä? - Kukahan se lienee...-unelma/tulevaisuuden suunnitelma? - Kolmikerroksinen omakotitalo ja mersumaasturi, heh. Väitellä tohtoriksi ja yletä urallaan-kirja jota hän lukee parhaillaan? - Väitöskirjaan liittyvää materiaalia VIIMEISIN: -nähty elokuva? - From Hell parhaillaan-teatterikäynti? - Joskus pari vuotta sitten 7 veljestä-tavattu sukulainen? - Isä ja mummi maanantaina
Uni joka on ilmiselvä
Lapsuudenmaisema
Aina niin ilmeisesti kertoo muutoksenpelosta
Tällä kertaa (yleensä metsät on hakattu ja rakennettu täyteen rumia taloja) muuttumattomana
Ja minä itken ikävää
Itken niin katkerasti, että herään oikeisiin kyyneliin
*Rakas Lapsuudenmaisema
Kotitalo, jonka ikkunasta katson sisään
Siellä asuu uusi perhe
mutta kaikki on kuin silloin ennen
Mielessäni rukoilen Emosta:
Osta takaisin Kotitalo!
Anna takaisin Lapsuudenmaisema!
Palauta kaikki ennalleen!
Vaikka tiedän, etten saa niitä
Siksi juoksen itkien pois
enkä katso taakse*
Koulu loppuu,
luokka hajoaa
Mietin sitä tänään kun tulimme autossa kotiin
Ja kuinka en saa sitten itkeä, kun todistuksia jaetaan
koska tiedän kokemuksella,
että siitä ei tule loppua
Joka kerta, kun tulee mieleen, että tämä on lopullista
ei ikinä enää olla yhdessä luokkana,
alan uudelleen itkeä
Lopullisuus on asia, mitä en kestä yhtään
Opinnäytetyö
Olen niin innostunut opinnäytetyöstäni,
että menee jo hypomanian puolelle
Mutta vain hyvässä mielessä
Olen saanut kirjallista osuutta kirjoitettua jo hyvän verran
se kun on tällä kertaa se tylsin osuus
(vaikkakin erittäin pieni)
ja yksi neljästä esineestä on melkein valmis
ja kaksi muuta hyvällä mallilla
Kuvassa oleva harmaa möykky on siis muovailuvahasta muotoiltu noidan nenä,joka on siis melkein valmisKuva on vanha ja työ edennyt tuosta jo kuivumisvaiheeseenTosin saattaa olla että joudun sen uusimaan kun tuli yksi fibajoka kuitenkin toivottavasti on korjattavissa
Muista levätä!
Olen elänyt merkillisiä aikojaKohtasin burn outinkyseinen rouva sai aikaa melkoisen kaaoksen päässänija flippasinHarjoittelu putkeeviikonloppu tehtäviä ja luonnoksiamaanantaina purkutiistaina opinnäytetyön aloitusJa keskiviikkona putosin jonnekkin ahdistuksen ja psykoosin hämärille rajamailleettä oli paha olla!Eilen rauhoitin mieltänimeditoinluin henkistä kirjallisuuttasain hengityksen tasaantumaanja kauneuden ympärilleniTänään sitten heittikin hypomanian puolelleja siivosin kaikenheitin kaappehin kertynyttä roinaa ja kuonaa pois neljä isoa muovikassiaJa nyt voi elämääni virratapositiivisuuttarunsauttaterveyttäkaikkia uusia mahdollisuuksiaNyt on hyvä olla maailmassa
Mukava huomata,että minulla on uskollisia lukijoita :) :)Kiitos kommenteistanne Lordi ja Ninni!Ilahduin niistä kovasti!Teillä, joilla on paljon lukijoita ja seurattaviaja jaksatte täällä käydä,vaikka jauhan aina samoja juttujaSe on tämä hatarapää,joka aina kuvittelee kertovansa jutun ensimmäisen kerranja jälkikäteen muistan (jos muistan), että johan sen olen kertonut moneen kertaan Nykyään kysyn Elämänjakajalta"kysyinkö jo"sillä saatan kysyä"oliko mukava päivä"kolme kertaa,enkä muista kysyneenienkä varsinkaan vastaustaMummini oli tässä ihan pahimmanlaatuinen:joku sana laukaisi aina saman kertomuksenNo tosin oli sitä ikääkin...Vaikkakin huomaan Emosessa samanlaista jumiutumistaja taitaa olla periytynyt minulle ja Kultasiskollekin Emoselta olen perinyt hajamielisyydenEn ole pahasti hukassa koskaanmutta aina vähänja stressaantuessani homma paheneeJa jos en kirjoita muisikirjaan,niin en välttämättä muista mitä on sovittuMuistikirja on parasapu kaikkeenminulla niitä on kolme + kalenterienkä pärjäisi ilmanTarvittaessa muistini on todella terävä(kirjoitinkin aiemmin listaan "missä olen hyvä")ja muistan kummallisiakin yksityiskohtiaMutta arjessa tuo taito puuttuuolen boheemi
Olen suoriutunut hyvin
Saimme molemmat Taivaansilpojan kanssa harjottelun arvosanaksi 5!
Ja kehuja päälle :)
Olen niin iloinen, että repeilen
Huominen on vielä
mutta se on lähinnä siivoamista,
joten nyt jo uskallan sanoa,
että harjoittelu on kunnialla suoritettu
Kaksi kuukautta yhtenäistä työtä...
En ole näin työkykyinen ollut sitten vuoden 2002,
jolloin suoritin sairaanhoitaja opintoihini liittyvän erikoistumisharjoittelun
(ja valmistuin samaisena syksynä)
Sitten menikin jälleen plörinäksi
(olin ollut ennen tuota syksyistä opiskelujen loppurutistusta vuoden sairaslomalla):
Hyvin menneestä harjoittelusta ja valmistumisesta innostuneena
menin harjoittelupaikkaani työkkärin työharjoittelijana
ja teimme neljän kuukauden työsopimuksen
Kahden kuukauden jälkeen olin psykoosissa
ja (viimeisen kerran) suljetulla osastolla kolme viikkoa
Tuosta kahdesta kuukaudesta
voin huonosti sen toisen
ja olisi pitänyt jäädä saikulle jo aiemmin mutta,
kun ei osaa ottaa lomaa niin ei osaa
(tätä opettelen nyt)
Sen jälkeen olin puoli vuotta sairaslomalla
ja syksyllä pääsin Asfalttikaupungin kansanopiston
(huom ei siis kansalais- ,joka on siis pelkästään harrastustoimintaa)
Kuvataidelinjalle
löytämään unelmieni (ja tulevan) työni
Ja sehän on siis kuvataiteilija/taidemaalari
Vuosi oli todella antoisa
sain hyvää opetusta,
jota hyödynnän edelleen töissäni
Tutustuin mukaviin ihmisiin
maalasin
tein grafiikkaa
kuvanveistoa
Loistavaa vuotta varjosti kuitenkin
erittäin pahaksi äitynyt bulimia
ja keväällä olinkin hoitojaksolla avo-osastolla
Lääkitykseni vaihdettiin
ja kosahdin maniaan
Mutta sain vietyä vuoden loppuun ja sain ihan hyvän todistuksen
Kesä 2004 meni aika masentuneissa merkeissä
sain ihan hirveitä ahdistus kohtauksia
ja minulla oli järjetön vauvakuume
en pystynyt muuta ajattelemaankaan
Siitä sitten alkoi nykyinen opiskeluni
Se oli alusta alkaen juuri minulle
Tiivis, ihana luokka
Omintakeinen opettaja
opetuksessa juuri sitä,
mitä halusinkin
Ensimmäinen harjoittelu
oli Stockmannin somistamossa
Ei minun juttuni ollenkaan
Ja kunto romahti
ja jäin puolesta välistä sairaslomalle
Toinen harjoittelu oli Helsingin kaupunginteatterissa
Oikein mielenkiintoinen paikka
mahtavat ihmiset
kiinnostavat työtehtävät
Mutta väsähdin kaksi viikkoa ennen loppua
ja taas olitiin sillä rajalla
Toivuin kouluun kyllä
ja opiskelu meni oikein hyvin
Mutta mikä pelko ja kynnys oli tulla tähän harjoitteluun, huh
Mutta hyvin meni
ja nyt voin taas luottaa itseeni
CSI NY
Minä melkein näyin tämän iltaisessa jaksossa!Siellä patsastelin väkijoukossa, kun kuvasivat kohtausta turistibussin päällä, hihOlipa hauskaa nähdä se TV:stä
Kukaan ei onneksi pakota
Harjoittelupäivät sen kun vähenee4 jäljelläenkä olisi ikinä- tai no kaksi kuukautta sitten-uskonut selviäväni järjissäni tänne saakkaTänään sitä hiukan testattiin:takauduin siksi araksi sairaanhoitaja-opiskelijaksi,joka olin viisi vuotta sittenEikä tuntunut hyvältäKaikki se pelko, arkuus, epävarmuus, oman paikkansa löytämättömyysiskivät kimppuun,kun osallistuin vanhustentalon draamaryhmäänHirveä skarppi päälle,kestohymy,valmius heti huomata, jos jollain on (ihan mikä tahansa) ongelma,omaksua kaikki, mitä sanotaan (sitä kysytään kuitenkin),avustaa (ponkaisin ylös, kun erästä osallistujaa olisi pitänyt avustaa WC:ssä),videokuvata (tämä oli ainoa tehtäväni oikeasti),olla jotain mieltä kaikesta (tätäkin kysyttäisiin)...Kaksi tuntiaja olin väsyneempi kuin koko harjoittelussa yhteensäKaksi tuntia elämästä ja kaikki kehitys, mitä on tapahtunut pyyhkiytyi poisMutta vain hetkeksiNyt olen takaisin balanssissaMutta muistuttakaa:jos ikinä milloinkaan mietin lähdenkö harjoittamaan aiempaa ammattiani, sanokaa"Sinun ei tarvitse"
Humala mutta hupi
Olen ollut rakkaiden ystävieni kanssa TavastiallaMinulla on myös uusivanha ystävä KaikkensaAntanutolen niin siunattu!Täällä yksin humalassa pohdin moniaRumpalipoikaa mutta ystävyydellävoi! hän on sieluni puolikasParasystävää ja KaukaakatseltuaSuuriSydäntä ja IntianlahjaaKävin katsomassa kuvatHe ovat niin upeat! Tiedän!Ja EmilyTähtisilmä olen niin ylpeä sinusta!Kulta Elämänjakajarakastan sinua ylikaikensiitä ei ole epäilystäkäänei minkäänlaista