Kallon hakkausta
Tänään tapasin toistamiseen uuden srinkkiniJa nyt on asiallinen tyyppi kutistamassa kalloaniMinä olen pohdiskelija ja kaipaisin samanlaisen työntekijäksikinHän onJa olen siitä todella iloinenEi enää raportointiaEi enää parisuhdeasioihin ja seksielämäämme puuttuvia kysymyksiaEi enää voivottelua ja "niiihh" Vaan asiallista kahden ihmisen välistä vuorovaikutustaHiphip! Olen iloinenEnsimmäistä kertaa pitkään aikaan ei tarvinnut mennä ahdistuneenaja paluu oli kuin kivi vieritetty sydämeltäTällaista kunnon mielenterveystyön tulee olla!
Itsensä opiskelua
Tänään oli vaikea päiväSekoilin taas yölläja sitä on ollut todella vaikea antaa itselleni anteeksiLisäksi siihen vielä koko päivän yksin olo,jota rakastan hyvässä kunnossa ollessani,mutta joka ei tee itsesyytöksilleni ollenkaan hyvääEn kohta keksi,minkä täytyisi maailmassa muuttua,että olisin hyvä ihminenIntohimoisuusja asioihin täysillä ryhtyminenlienevät kohtuudessa olevan arvostettaviakin ominaisuuksiaMinulla vaan asiat tuppaavat jäämään lyhytikäisiksiInnostunjaunohdanInnostunja unohdanOpiskellessa ja "työelämässä" olen äärimmäisen (!) tunnollinen ja luotettavaVapaa-ajalla huithapeli taivaanrannanmaalari,jonka tarkoitus on 100% mutta toteutukseen en voi luottaa edes itseSuututtaa se, ettei edes tähän ikään ole saanut jonkinlaista kokonaisuutta omasta elämästäänMitä minä oikeasti haluan, osaan, voin?Voiko ihminen opiskella koko ikänsä erilaisia tutkintoja?Vai tuleeko jossain stoppi, jossa sanotaan, että nyt aikuinenmene töihinTyöhön menemistä pelkään todella pelkäänPelkään, etten jaksaja joudun taas häveten keskeyttämäänOpiskelemisessa olen hyväSitä rakastanja opiskelussa ainoana ehkä kaikesta tekemisestäni,olen erittäin pitkäkestoinen:yhtäkään neljästä koulusta en ole keskeyttänytvaan valmistunut jokaisestaviimeisimmästä jopa ihan ajallaanOpiskelupaikkaa tässä taas haenOpiskelupaikan suhteen on useampiakin viritysiäUusin olisi Wetterhoffilla Hämeenlinnassa ohjaustoiminnan ko (entinen askarteluohjaaja)Se olisi kaksi vuotinen muuntokoulutusja siinä voisin yhdistää sairaanhoitajan koulutukseni tämän keväiseen tutkintooniMutta se tarkoittaisi muuttoa Hämeenlinnaanja se olisi jotenkin liian raskasta tässä vaiheessaSitten on tietysti se Helsingin yliopiston taidehistoriajonka tulokset tulevat 21.7Ja kolmantena mahdollisuus jatkaa edellisessä koulussani 1,5 - 2 vuotinen sisustustekstiilien koKovasti olen yrittänytja toivottavasti nyt saisin opiskelupaikan näistä jostainKoska opiskeleminen on minulle nyt kaikkein tärkeintätöihin menemiseen en ole valmis
Elämänjakajaa aamusta iltaan
Harvoin olemme kulta Elämänjakajan kanssa näin tiiviisti yhdessäkuin olimme tämän kolme päiväisen juhannuksenJa olipas mukavaa :)Juhannuspäivänä vähän pyytelimme Parasystävää ja SuuriSydäntä piknikillemutta SS olikin sairastunut (parantumista armas ystävä!)Mentiin sitten kahdestaanja tulikin puhuttua kaikenlaistaunelmista, työhaaveista, minun kriisistäni, asumisasioista, lapsistaVaikka tuon olentoisen tunteekin kuin omat taskunsa,huomaan, että olemme kuitenkin muuttuneet yhdessä olomme aikanaJa se minkä toisessa tunsi,onkin saattanut muuttuaIhanaa oli myös huomata, että tulevaisuutemme haaveet olivat edelleen samanlaiset,hieman jalostuneemmassa muodossaJa ettemme kumpikaan halua lapsia ainakaan vähään aikaan jos ollenkaanLapsiasia on painanut silloin tällöin kovastikin mieltäni:minä kun en välttämättä haluaisi lapsia ollenkaanTänään sitten ajelimme masentavaan Asfalttikaupunkiin takaisinJa teimme suursiivouksenHuomenna ihana yksinäinen päivä,jolloin saan tehdä omia juttuja ja vaan ollaTorstaina Parasystävän ja SuuriSydämen kanssa keikalle :)Odotan sitä ja teitä kovasti!
Internetin pieni maailma
Sähköpostiini oli ilmestynyt viesti syyrialaiselta mieheltä
Hän kyseli mitä sana "itse" tarkoittaa
"cause i like ajjatara"
Minä mietin koko illan,
mikähän mahtaa olla ajjatara
Kunnes jostain välähtiAjattara Ja kylläHeillä on biisi nimeltä ItseTulihan harjoitettua erittäin ruosteessa ollutta englannin kirjoittamistaJa omaksi hämmästyksekseni se alkoikin sujua varsin mallikkaasti10 vuoden (ja ammattikorkean englannit siihen päälle) englannin opiskelusta on mukavasti jotain jäänyt päähänkin :)
Ylöspäin
Pohja saavutettiin tälläkertaa toivottavasti eilenja nyt suunta taas ylöspäinAinakin toivon mukaansillä tänään on taas ollut ihan toisenlainen oloEnkä ole miettinyt ammatillisia tai muitakaan työasioitaEi olo ihan riemuisa ole mutta aika neutraali joPitkästä aikaa tapasin tänään Tulitukka-ystäväisen ja isoksi venähtäneen PrinsessakummituksenOli mukava tuokioJa sain muuta ajateltavaa kuin itseni ympärillä kieriskelynAi niin muuten...Törmäsin puolituttuun,joka tuli onnittelemaan raskaudestaniWTF! :DEmpire-linjainen paitani kuulemma sai vatsani näyttämään siltä, että olisin pitkällä raskaanaHienoa...
Olen lamassa
Jotenkin tämä ammatillinen kriisi taas pistää elämän ihan uuteen järjestykseenMikä minä olen?Miten minua voisi määritellä?Ja miksi täytyisi?Olen mielisairaslesbotekotaiteilija Taiteilija, joka ei tee taidettaOlen niin hukassa oman ammatillisen identiteetin,seksuaalisuuteni ja paikkani maailmassa kanssaKukapa tulisi ja oikoisi nämä solmut kokonaan?
Korvat, hampaat ja noidan nenä
Puunaamio Etelä-Amerikasta
Muotoiltuna plastoliinista ja valmiina
Töitä vuosien varrelta
Taikaesineitä ja Kulkueristi
Miten tämä voi olla näin vaikeaa?
Miksi minun tarvitsee edes miettiä tällaisia?
Oivalluksia, ehkä
Olen tänään miettinyt paljon taiteilijuuttani
Kävinpä aika pohjallakin
ja kieriskelin itsesäälisissä ajatuksissa
Niin paljon kuin maalaamista rakastankin,
olen varsin keskinkertainen
Ja vaikka kuinka sitä opiskelisin ja harjoittelisin,
en tule luultavasti koskaan yltämään sille tasolle, että pääsisin unelmieni kouluun
Eikä sekään ole niin tärkeää
kuin se, että voisin nauttia ja oikeasti tehdä taidetta työkseni
Siispä...
Jos aion kuitenkin jatkaa/pyrkiä kuvataiteilijaksi,
on löydettävä toinen itsensä ilmaisukanava
Sellainen, jossa luotan itseeni ja osaamiseeni
Olen hyvä muotoilemisessa (savi, plastoliini)Onhan se käynyt monesti mielessäni ja jonkin verran olen veistoksia tehnytkin:Miksen alkaisi hahmottaa ajatuksiani ja töitäni kolmiulotteisesti?Tekisinkin veistoksia ja installaatioitaTämä itsestäänselvyys iski tänään tajuntaani ja olen aika hämmentynytVoisiko kaikki ollakin näin yksinkertaista?Voisin tuottaa jotain sellaista, jota oikeasti osaisin,luottaisin osaamiseeni ja nauttisinJa johon minulla on nyt koulutuskinSe on ollut liian lähelläenkä ole nähnytMaailmankuva muuttuu kaksiulotteisesta (maalaaminen, piirtäminen) kolmiulotteiseksi (veistokset, tilataideteokset, installaatiot)Hip hei :)
Teoskavalkadi
Maatiainen muotoiltunaJa valmiina
Päivät matelevat
On ollut ihan hyvä ollaJa olenpa ollut hiukan sosiaalinenkinEilen tapasin RumpalipojanHuomenna Emosen ja keskiviikkona Tulitukan perheineenAika masentunut siltiEn pidä tällähetkellä itseäni missään arvossaLuominenLahjaniTaiteeniYhtä paskaa kaikkiEn vaan kertakaikkiaan ole tarpeeksi hyväTäytynee ottaa reaaliteetit käteensä ja katsoa onko minustayhtään mihinkään
Jokin vetää mielen alas
Outoa melankoliaaTai kaikenlaisia mielialan vaihteluitaJotain kai tämä turvanpuutosta:rahat loppusiis todella loppu!Eilen nöyryin ja hain pankista 80 cViimeisen rahani, että pääsin kahville Vai toissapäivänäkö se olikinPäivät ihan sekaisinEilen olin Kultasiskon luonakäytiin uimassapienen lapsen riemu on parasta maailmassasitä katsoessa muuttaa maailma muotoaanNiin ihanaa, niin vilpitöntä, naurattiTämä kaunis kesäpäivä jää mieleeni ikuisiksi elämäni parhaanaKiitos kultasisko, että annoit minun kokea sen teidän kanssanneMinä, surumieli kaihoan jotainenkä tiedä itsekäänOmaa lasta?Omaa perhettä?Omaa uraani taiteilijana?Kauneutta (voi ne kaikki kauniit, menestyneet naiset MySpace-sivuilla)?Jotain mitä muilla onJotenkin tuntuu, ettei mikään onnistuVaikka kuinka yritän, en saavuta mitäänHakemani koulut ovat poissa laskuistano on toisessa hitusellinen onnistumisen mahdollisuutta(kiitos parasystävä komppauksesta! Olet oikeassa)Sitten hain töitä eräästä elokuvatuotanto firmastaKun nyt vaan osaisi ottaa tämän lomailun kannaltaeikä murehtia tulevaisuuttaMinä tiedän, että kaikki aina järjestyynyt vaan ei tunnu siltä
Olla joku muu
Näinä päivinä en ole onnetonolen epäonnellinenKatsoessani vastaantulijoitaajattelen että heidän elämänsä tätyy olla onnellistaJa haluaisin viettää hänen elämäänsäOlla joku muu kuin minäJoku, joka onräväkkätaiteellinenkaunissinut itsensä kanssahuomion arvoinenopiskelee mielenkiintoista alaaSellainen haluan ollaenkä tällainen
Projekti H Y hyytyy
No eipä kysytty Pantheonista
(kiitos Lord B pohdinnastasi)
vaan Niki de Saint Phallen teoksesta Hon (teoksesta en löydä kunnon kuvaa)
Tuttu taiteilija kylläkin
ja olen kyseisen teoksenkin nähnyt Pompidou-keskuksessa PariisissaSain kirjoitettua aiheesta ihan hyvin mutta...Siellä jo näkyi, että hakijoita oli paljon(useita salillisia)ja tänään kun katsoin tilastot viime vuodelta,sisäänpääsy prosentti oli 4Eikä taatusti ole sitä suurempi tänäkään vuonna.Sehän on siis noin 500 hakijasta 14 pääsee opiskelemaanTuskin olen siinä eliitissä
Olen ehkäpä vanhentunut... Norsikselta kysely
HEVARI[x] Onko sinulla pitkät hiukset?[x] Pidätkö kaljasta?[ ] Oletko moshaaja?[ ] Etkö usko Jumalaan? [ ] Onko sinulla pentagrammi jossakin vaattessa tms.?[x] Omistatko piikkejä? Siis injektioneuloja? Vai mitä piikkejä, ei vanha ymmärrä... Jos niitä niin kyllä sokeritautiselta aina parit neulat löytyy[ ] Osaatko soittaa kitaraa?[x] Osaatko karjua?[x] Omistatko saappaat?[/] Kuunteletko heviä? Vain festareillaYhteensä: 5,5GOOTTI[ ] Käytätkö mustaa kajaalia?[/] Onko suurin osa pukeutumisestasi tummaa?[x] Ajatteletko usein kuolemaa?[ ] Haluatko kuolla?[ ] Tunnetko haluavasi kuolla?[ ] Oletko sosiaalisesti olematon?[x] Oletko kalpea?[ ] Pidätkö Hot Topicista?[x] Pidätkö Tim Burtonin leffoista?[ ] Oletko ilkeä?Yhteensä: 3,5SKEITTARI/PUNKKARI[ ] Osaatko skeitata?[ ] Käytätkö skeittikenkiä?[ ] Teetkö typeriä juttuja kavereidesi kanssa?[x] Oletko joutunut tekemisiin poliisin kanssa? [ ] Katsotko X-gameseja?[x] Onko sinulla läväreitä muualla kuin korvissa?[ ] Pidätkö/onko sinulla mohawk?[ ] Käytätkö bändi-paitoja?[ ] Oletko kutsunut jotakuta teeskentelijäksi (feikiksi) lähiaikoina?Yhteensä: 2PISSIS[x] Käytätkö sanaa "niinku"?[ ] Shoppailetko Onlyssa/Vero Modassa/muussa vastaavassa?[ ] Pelkäätkö gootteja?[x] Kikatatko paljon?[x] Katsotko O.C:tä? Noloa ehkä mutta katson[x] Pidätkö popista?[x] Ryyppäätkö/poltatko?[x] Halailetko ystäviäsi?Yhteensä: 6HIPPI[x] Onko sinulla pitkät hiukset?[x] Omistatko batiikki-värjätyn vaatekappaleen?[x] Haluatko pelastaa eläimet?[x] Onko sota mielestäsi turhaa?[x] Pidätkö klassisesta rokista?[x] Oletko ikinä osallistunut protestiin?[x] Oletko ikinä saanut yhtäkkistä mielihalua halata puuta?[x] Onko mielestäsi hauskaa istua ringissä ja laulaa yhden soittaessa kitaraa?[x] Ajatko/haluaisitko ajaa Kuplalla?Yhteensä: 9RÄPPÄRI[ ] Käyttäydytkö räppärimäisesti?[ ] Käytätkö yli-suuria vaatteita?[ ] Pidätkö räpistä?[x] Oliko Tupac maailman mahtavin räppäri?[x] Pidätkö afroista?[ ] Käytätkö räppäreiden käsimerkkejä/puhut "räppärikieltä"?[x] Pidätkö tanssimisesta?[ ] Omistatko yli 40 cd:tä?[ ] Oletko tummaihoinen?Yhteensä: 3EMO:[ ] Itketkö usein?[x] Käytäykö hupputakkeja?[ ] Kuunteletko emoa?[ ] Eivätkö ihmiset ymmärrä sinua?[ ] Kirjoitatko runoja?[ ] Oletko värjännyt hiuksesi mustiksi?[x] Leikkaatko itse hiuksiasi?[ ] Tunnetko itsesi (usein) yksinäiseksi?[x] Oletko itsetuhoinen?Yhteensä: 3NÖRTTI[ ] Käytätkö silmälaseja?[x] Saatko hyviä arvosanoja?[ ] Käytätkö astma-piippua tms.?[ ] Työnnätkö kyniä/laskimia/vastaavia paidantaskuihisi?[ ] Valitseeko äitisi vaatteesi?[x] Oletko usein koneella?[ ] Kiusataanko sinua usein?[x] Odotatko innolla kouluun pääsyä?[/] Oletko ujo vastapuolisen sukupuolen läsnäollessa?[ ] Pelaatko videopelejä?Yhteensä: 3,5 Minkä bändin/artistin levyjä sinulla on eniten?- Miljoonasateen koko yli kymmenen levyn tuotanto (en pääse tarkistamaan määrää, kun levyt ovat toisaalla 2. Mikä on viimeinen biisi, jonka kuuntelit?- Von Hertzen Brotherssin levyn viimeinen biisi, en muista nimeä3. Mikä levy cd-soittimessasi soi nyt?- Ei mikään4. Mikä on viimeinen näkemäsi keikka?- Jonna Tervomaa sunnuntailta5. Paras näkemäsi keikka?- Viime ajoilta Kwanin keikka Tavastialla pari viikoa sitten ja sunnutaisesta Jonna Tervomaasta tykkäsin myös. Iki suosikki on David Bowie pari vuotta sitten Provinssissa6. Huonoin näkemäsi keikka?- Viime keskiviikon Sydänsydän. Ei missään tapauksessa bändin takia!! Olisin varmasti tykännyt kovastikin mutta musiikki tuli niin kovaa, ettei siitä saanut mitään selvää ja ääni särkyi. Ihan kamalan kuuloista! Tajunta räjähti7. Paras festari?- Provinssi, Tuska, Sauna Open Air Tampereella, Maailman kylässä8. Mitä keikkaa odotat eniten?- Von Herzen Brothersien juhannuksen jälkeistä keikkaa (kylläkin ulkomusiikillisista syistä)Mihis ysi katos?10. Suosikkibändipaitasi?- En omista yhtään bändipaitaa11. Jos saisit, kenen bändin/muusikon kanssa viettäisit päivän?- Jonna Tervomaan, koska se vaikutti niin mukavalta12. Kenen muusikon tai bändin toivoisit tekevän comebackin?- Miljoonasateen13. Minkä bändin olet aina halunnut nähdä, mutta et ole saanut mahdollisuutta?- Haluaisin nähdä Tori Amoksen14. Nimeä neljä tai useampi "täydellinen" albumi:- Miljoonasateen Veitsen valossa, Maija Vilkkumaan koko tuotanto, Tori Amoksen toisiksi uusin levy, Liekki-yhtyeen uusin levy15. Kuinka monta musiikkiaiheista DVD- tai VHS-tallenetta omistat?- en yhtään16. Kuinka monella keikalla olet yhteensä ollut?- Vaikka kuinka monilla... Nytkin viikon aikana neljällä17. Minkä bändin/artistin keikoilla olet eniten käynyt?- Miljoonasateen, Egotripin18. Mikä on suosikkisoundtrackisi?- Moulin Rouge-elokuvan Soundtrack19. Mikä on edellinen "musiikillinen kautesi" ennen kuin viisastuit?- Samanlaista musiikkia sitä aina, ehkä joku kasari20. Mikä on "salainen musiikillinen perverssiosi", josta harvoin kehtaat myöntää pitäväsi?- Hevi
Tuhma Itse
Et tahdo tietää!!!Uskotko mua? Mä uskon sua. Olen sun kaunein kukkanen.Ja olen sun niin kauan kun mä joka päivä kaunistun.Mikä mun on, sä kysyt kun en koske ruokaan ja huokailen.Ennen sua, kun et tuntenut mua, olin jo kukka silloinkin.
Totuus voisi olla sulle liikaa.
Et tahdo tietää.Et tahdo tietää. Et tahdo tietää, tiedän sen.Et tahdo tietää. Et tahdo tietää. Oon ollut huono ihminen.
Viimeinkin sait mitä sä hait - ja niin sä uskot vieläkin.Kun olet pois on niinkuin olis lähellä vanhaa ystävää.Mitä nytkin ajattelen, kun kampaan tukkaa ja hymyilen?Sun arvoinen olisi en jos saisit kaikkeen vastauksen.
Totuus voisi olla sulle liikaa.
Et tahdo tietää. Et tahdo tietää. Et tahdo tietää, tiedän sen.Et tahdo tietää. Et tahdo tietää. Oon ollut huono ihminen.Et tahdo tietää. Et tahdo tietää. Mä tunnen sut, ja vannon sen.Et tahdo tietää. Et tahdo tietää. Mä olen huono ihminen. (ihana Jonna Tervomaa)
Projekti Helsingin yliopistoon
Olen tänään kahlannut 2000 vuotta maailman taiteen historiaaNyt tulee ulos korvista joMitäs jätin viimetippaan,kun aikaa on kuitenkin ollut(tosin itse asiassa keksin koko ajatuksen hakemisesta vasta toukokuun lopussa, joten kaikki aika siitä lähtien on tullut käytettyä)Ja on kyllä Herran ihme,jos sinne pääsenvaikkakin sellaisia sattuuEn tiedä onko mitään jäsenneltyä tietoa aivoissamutta jonkinlainen kokonaisuus on hahmottunutKun vaan eivät kysyisi barokista, renesanssista tai rokokoostaniistä olevat tiedon hippuset ovat mikroskooppisiaSen sijaan voisi kysyä Rooman taidehistoriastasen läpilukemiseen kulutin tuskaisen paljon aikaaTai 1900-luvun taiteesta, jota nyt tahkoanTärppinä minulla on Pantheonin temppeliSen olen lukenut hyvinLaskepa Lord B:mikä onkaan todennäköisyyssille että koko 5000 vuotisen länsimaisen taidehistorian aikana rakennetuista rakennuksistakysytään juuri Pantheon?Varsin pieniKatsotaan miten käyNyt en voi leuhkia järjestelmällisyydelläni ja aikataulutuksellamutta jos hyvin käykysytään sellaisesta teoksesta, jonka tunnenPeukut pystyyn ystäväiset!
Vapaan taiteijan elämää (sisältää listan)
Se olkoon nyt titteliniammattini ja työniOlen vapaa taiteilija sanoisivat ketkä siihen ihan mitä tahansaRajani pysyvät!Minua on siunattu sellaisella tukiverkolla, jota en edes usko voivani ansaitaMinulla on rakas perheEmonenKultasisko ja Kultasiskon ihanat pallerot <3On myö etäinen Isosisko ja Goottiprinsessaja Elämänjakaja koko tunnekirjollaanSitten minulla on siskoperheKolman aikuisen naisen noitapiiriOlette minulle kovasti rakkaat!Juurettomana elämänlangoissa roikuinJa te tulitte ja otitte mukaan pienen hermitinomituisen mutta suurella rakkaudella varustetunOlen siin onnellinen! Ja vaan rakastan kaikkea !
Juhlat juhlittu
Emonen kultainen järjesti ihanat juhlat minulleHän aina yhtä suurella innolla ottaa osaa kaikkiin hömpötyksiiniOlen siunattu ihanalla perheellä!Ilman pakollisia itkuraivareita ei tietenkään näistäkään juhlista selvitty:Olin hiukan myöhässä (juhlat alkoivat kolmelta ja olin sopinut meneväni kahdeksitoista, olin puoli yhdeltä Emosella. Aikaa siis 2,5h)En ikinä myöhästele mutta nyt eilisen valvomisen takia (tai no pienen huppelin) nukuin kymmentä vaille kahteentoistaEmonen ehti soittaa perään enkä vastannut koska olin juuri kääntynyt hänen kotitielleenSain vastaani hermorauniona olevan Emosen, joka oli pessyt ikkunattampannut matotleiponutja mitä kaikkeaja kaikki oli kuulemma ihan keskeneikä mitään enää ollut tehtävissä koska vieraat tulevat ihan kohta (siis 2,5h päästä)Sitten sitä vielä imuroitiin (myös sohva),pyyhittiin lattiat mopilla ja pölyt,täytettiin kakku,syötiin Emosen tekemää hyvää nuudelikeittoa,laitettiin matot paikoilleen,katettiin pöytä,meikattiinJa plim kaikki 1,5 tunnissaSitten oli Emonenkin taas oma aurinkoinen itsensäja sitä mieltä, että hyvinhän tässä oli aikaaHän on lahja :DMinun on niin kovin vaikea suhtautua Emosen tunteikkuuteenHätäännyn aivat täysinSe juontaa juurensa lapsuuteeni, johonkin perusturvallisuuden puuttumiseenVieraiksi juhliini tulivatKultasisko ja lankomies, Pikkukummitus ja PikkuprinsessaSydäntenäiti ja Appipuolija ElämänjakajaLoistava porukka :)Ja lahjojakin sainKultasiskolta perheineen lastensa fanituotteita ja Pikkukummituksen kirjoittaman (no äitinsä avustuksella) ja kuvittaman Kissasadunjossa Mimmi-kissa ja Kissa-kissa lähtevät Helsinkiin retkelleVoi miten rakas lahja! Ihanat toiset pikku pallerot!Emonen antoi kauniin kynttilänjalan ja 100€ rahaa(voi toinen kun vähistään)Ja järjesti loistavat juhlat <3Sydäntenäiti sitten räjäytti potin:Lähettivät minut ja Elämänjakajan Roomaan heinäkuussaHotelli ja lennot...kaikki maksettu!Ihanaaihnaa!Rahalliseti on kannattavaa vamistua...Mutta kaikkei tärkentä minullen se, että sain olla heidän kaikkien rakkaitteni kanssa tuon tuokion
Siinä se sitten oli...
Yhteisö, jossa olen elämästäni viime vuodet viettänyt,on hajonnutOlen siitä surullisempi kuin iloinen valmistumisestaniVietimme mukavan juhlaillankoko luokka kahta lukuunottamattaJos osaisin itkeä,itkisin niin vitustiNyt vain sisäisestiRakastan heitä jokaista